Ainakin Metla:ssa jopa suositellaan tutkimustulosten julkaisemista Metlan omissa sisäisissä sarjoissa ja siten Metlan linjausten mukaisesti. Resursseja on vaikeaa saada linjasta poikkeavalle tutkimukselle, joka ei tue “Suomen virallista metsäpolitiikkaa”. Mielestäni referoisuissa sarjoissa julkaiseminen on tehokkain tapa varmistaa tulosten objektiivisuuus. Valtion tutkimuslaitosten täytyy myös uskaltaa tutkia asioita, joista tietoa tarvitaan, vaikka tulosten soveltaminen lainsäädäntöön ei toisikaan säästöjä.

Kuntapuolella tiedottaminen ja seuranta tökkii pahasti erityisesti säästötoimien vaikutusten raportoimisessa äänestäjille. Uudistukset joiden pitäisi tehostaa toimintaa kostautuvat usein palvelujen asiakkaalle toteutuneessa laadussa. Ainakin Espoossa on ollut havaittavissa aika suorasukaista kunnan työntekijöiden suun tukkimista. Onneksi kunnan työntekijät saavat vielä äänestää, joskus valitettavasti myös jaloillaan.

Tarkoitin kuitenkin enemmän keskustelua rastimon blogissa (ja Kasvin blogissa), vaikka osa vastauksista olikin ihan siistejä, asiallisesta keskustelusta puhuminen olisi liioittelua, kun mitään kunnollista kesksutselua ei syntynyt. Ymmärrettävästi on vaikeaa ohittaa kaikki asiattomuudet ja vastata vain järkeviin viesteihin, mutta se on kokolailla välttämätöntä, jos haluaa keskustella netissä aiheesta eikä vaan aidanseipäistä.

Riskikartoituksista puheenollen, miksi ns. GM-lajikkeista vaaditaan tiukempaa selvitystä kuin niistä jotka on saatu “turvallisen” perinteisen jalostuksen keinoin, vaikka näiden mutaatiot olisivat paljon hallitsemattomampia?

Duodecim-lehdessä ilmestyi äskettäin aiheesta artikkeli soveltavan biologian laitoksen professorilta. Teemu Teeri, Geeniruoan torjuminen Euroopassa ei ole rationaalista. Duodecim, 2009;125(24):2697-703.

Rinnakkaiseloa valmistellut Biotekniikan neuvottelukunta sai Eduskunnalta tehtäväkseen sovittaa yhteen paitsi bioteknistä tutkimusta tekevien yritysten ja geenimuunneltuja lajikkeita viljelevien viljelijöiden, myös esimerkiksi kuluttajan, kaupan ja nykyisten maanviljelijöiden edun ja EU:n varovaisuusperiaatteen.

Minkäänlainen balanssi on ollut kovan työn takana, koska yritysmaailman ja tutkijoiden edustus Biotekniikan neuvottelukunnassa on ollut poikkeuksellisen vahva. Voisi kuvitella, että esimerkiksi luomuviljelijöiden oikeus jatkaa nykyistä toimintaansa, jonka suoja-alueet turvaavat, voisivat edistää vihreän puolueen tavoitteita.

Tällä kannanotollanne olette valmiita heittämään roskikseen sen vähänkin syntyneen balanssin eri toimijoiden välillä ja tulette tietysti samalla polkeneeksi muiden kuin bioteknistä tutkimusta tekevien yritysten etua.

Viite “pelkoihin ja epätietoisuuteen” kuuluu diskurssiin, joka ei välttämättä ole kaikille tämän kannanoton lukeneille selvä. Kolme vuotta sitten osallistuin Suomen Ympäristökeskuksen (SYKE) järjestämään kansalaiskeskusteluun, jonka tarkoituksena oli kerätä yhteen kansalaisjärjestöjen asiaan kohdistama kritiikki.

Kritiikin keräämisen sijaan SYKE teki johtopäätöksen, että kaikki kritiikki johtui “peloista ja epätietoisuudesta”, mutta koska selvitys sisälsi oikeaakin kritiikkiä, selvitys julistettiin salaiseksi. Tämä menettely on ollut geenimuuntelusta käytävässä kansalaiskeskustelussa tyypillistä, eikä sillä ole mitään tekemistä avoimuuden kanssa joka oikeasti vähentäisi pelkoja ja epätietoisuutta. Sen ainoa pyrkimys on kriittisten äänien vaimentaminen.

Toinen hyvä esimerkki kritiikin vaimentamisesta oli Rinnakkaiselotyöryhmän selvityksessä mukana ollut Eettinen selvitys, joka sisälsi sivukaupalla eettistä teoriaa, mutta siinä ei lainkaan otettu kantaa tärkeimpään selvityksen eettiseen kysymykseen, eli siihen miten eri osapuolten väliset ristiriitaiset edut voidaan balansoida muuten kuin polkemalla kaikkien heikoimpien toimijoiden etuja.

Kolmas esimerkki kritiikin vaimentamiesta on riskikartoitus, joka geeniperunalta yhä puuttuu vaikka asiasta on huomautettu erilaisissa yhteyksissä vuosikausia. Useimmissa muissa Euroopan maissa on tehty selvityksiä, joiden pohjalta on voitu tarkemmin laskea mahdollisten riskien kustannukset, ja selkeämmin osoittaa kenen maksettavaksi niiden seuraukset toteutuessaan luontevasti kuuluvat.

Kun muutos yritetään ujuttaa sisään ilman riskikartoitusta, tarkoituksena on että bioteknologiset yritykset keräävät keksinnöillään saamat mahdolliset voitot, mutta kaiken riskin kantavat osittain luomuviljelijät ja kuluttajat, ja viime kädessä yhteiskunta.

Tämä on todennäköisesti se syy, miksi Suomessa ei ole haluttu tehdä riskikartoitusta. Riittävän fiksut ihmiset ymmärtävät että riskien ymmärtämisestä seuraisi kielto, kuten muissakin Euroopan maissa on tapahtunut.

Ymmärtääkseni Viitteen jäsenistössä on kuitenkin paljon muidenkin alojen ammattilaisia, jotka ymmärtävät että kun tehd’än muutoksia joilla on suuria vaikutuksia, on olennaista kartoittaa riskit ja tehdä suunnitelmat niiden varalta. On ihmeellistä, ettei asiantuntemus näy kannanotossa.

Lisäksi kannanotossa on selvä asiavirhe. Usea Euroopan maa, esimerkiksi Saksa, on kieltänyt geenimuunnellut lajikkeet kokonaan. Suomi voisi halutessaan hyvin noudattaa esimerkkiä.