Viite

Kannanotot

Yhdistyksen lehdistötiedotteet ym. kannanotot

Viite vaatii Pekkariselta selvitystä VTT:n toimista

Kannanotot – 21. elokuuta 2010

Viite – Tieteen ja teknologian vihreät – on tyrmistynyt lehtitiedoista, joiden mukaan VTT olisi kieltänyt tutkijoitaan osallistumasta julkiseen keskusteluun ja jopa menemästä yksityishenkilönäkään eduskunnan valiokunnan kuultavaksi asiantuntijana.

Demokratiassa vain päätökset, jotka pohjautuvat julkiseen poliittiseen keskusteluun, voivat nauttia kansalaisten luottamusta. Tutkijat voivat tuoda päätöksenteon pohjaksi arvokasta tieteellistä tietoa. Siksi kansalaisten on voitava ottaa osaa julkiseen keskusteluun ilman pelkoa rangaistuksista, ja tämän sananvapauden on koskettava myös tutkijoita.

Perustuslain mukaan on ministerin vastuulla pitää huolta, että eduskunnan valiokunta saa tarvitsemansa viranomaisten hallussa olevat tiedot. Vaikka VTT:n työntekijän lienevät pääasiassa työsuhteessa eivätkä virkamiehiä, ovat pyrkimykset estää heidän pääsynsä valiokuntien kuultavaksi suoraan demokratian vastaista toimintaa, jota ei voida hyväksyä valtion laitokselta. On elinkeinoministeri Pekkarisen perustuslaillinen velvollisuus huolehtia, että tutkijoilla on vapaus kertoa tietonsa eduskunnan valiokunnille.

Valtion tutkimuslaitoksella ei voi olla “virallista linjaa”, jota tutkijoiden ja tutkimustulosten on noudattettava. Yliopistoille on laissa säädetty ns. kolmas tehtävä edistää toimintansa yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Yliopistolaki ei toki koske VTT:tä, mutta valtion tutkimuslaitosten tulee sen hengessä kannustaa tutkijoitaan tuomaan tuloksiaan julkisuuteen, ei pyrkiä vaientamaan heitä.

Viite vaatii, että VTT:n johdon on ymmärrettävä ja sitouduttava yhteiskunnalliseen tehtävään edistää julkista keskustelua tutkimusalueestaan yliopistojen tavoin. Ministeri Pekkarisen on selvitettävä mitä VTT:ssä oikein tapahtuu ja pidettävä huoli, ettei tutkijoiden mielipiteenvapautta ja eduskunnan kuulemisoikeutta pyritä rajoittamaan.

1 kommentti »

Nano, bio, neuro – teknologian kehitys haastaa politiikan

Kannanotot – 23. toukokuuta 2010

Viite – Tieteen ja teknologian vihreät on hyväksynyt ensimmäisen periaateohjelmansa “On myöhäistä katsoa taaksepäin”. Ohjelman lähtökohtana on, että ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin turvaaminen tulevaisuudessa vaatii uusia teknologisia ratkaisuja. Teknologia ei kehity itsestään, vaan toimivien ratkaisujen löytämiseksi on panostettava tutkimukseen.

Tieteen vapaus ja perustutkimukseen panostaminen luo edellytykset uusille keksinnöille. “Lainsäädännöllä ei tule rajoittaa mitään tiettyjä teknologisia ratkaisuja vaan haittavaikutuksia ja riskejä. Lähtökohtana tulee olla teknologian kehittämisen ja soveltamisen vapaus”, linjaa yhdistyksen puheenjohtaja Jani Moliis.

Koska poliittisilla päätöksillä vaikutetaan teknologian kehittämiseen ja tieteen toimintaedellytyksiin, päätöksentekijöiltä vaaditaan ymmärrystä teknologian mahdollisuuksista ja vaikutuksista. Nykytekniikka on niin monimutkaista, että poliitikot joutuvat turvautumaan asiantuntijoiden lausuntoihin päätöstensä pohjaksi. “Eduskunnan käyttämien asiantuntijoiden valinnan tulee olla läpinäkyvää ja puolueetonta ja lausuntojen julkisia”, vaatii Viitteen perustajajäsen ja hallituksen jäsen Mari Saario. Uusi teknologia haastaa vanhat toimintatavat eikä lainsäädäntö pysy kehityksen vauhdissa. “Joudumme pohtimaan myös uusia eettisiä kysymyksiä. Kehityksen haasteet on kohdattava rohkeasti”, kiteyttää Saario. – “Vihreiden tulee olla jatkossakin Suomen johtava teknologiapuolue.”

Viite – tieteen ja teknologian vihreät on perustettu vuonna 2008 edistämään vihreitä arvoja tieteessä ja tekniikassa sekä tuomaan näiden alojen asiantuntemusta vihreän päätöksenteon tueksi. Valtakunnallisesti toimivan yhdistyksen jäsenistö on vihreille poikkeuksellisesti miesenemmistöinen, naisia jäsenistä on noin neljännes.

Periaateohjelma on kokonaisuudessaan luettavissa osoitteessa http://viite.fi/?page_id=149.

Lisätiedot: Puheenjohtaja Jani Moliis, puh. 040 772 6290
Hallituksen jäsen Mari Saario, puh. 045 652 6529

Ei kommentteja »

GM-perunalle esitetyt suojakaistat ovat liioittelua

Kannanotot – 1. joulukuuta 2009

KANNANOTTO 1.12.2009

Viite – Tieteen ja teknologian vihreät ry:
GM-PERUNALLE ESITETYT SUOJAKAISTAT OVAT LIIOITTELUA

Suomen hallituksen esityksessä laiksi muuntogeenisestä kasvintuotannosta on määritetty geenimanipuloidulle tärkkelysperunalle 18 metrin suojakaista tavanomaiseen tuotantoon ja 30 metrin suojakaista luomutuotantoon. EU on hyväksynyt nyt viljelyskäyttöön tulevat perunalajikkeet, eikä Suomella ole mahdollisuutta kieltää niiden käyttöä. Nyt kansallisesti määriteltävänä olevia suojakaistoja ei voi perustella tutkimuksella, ja ne käytännössä tekevät geenimanipuloidun tärkkelysperunan viljelyn Suomessa kannattamattomaksi. Tästä johtuen tulevaisuudessa Suomen paperiteollisuus, joka on tärkkelysperunan suurin käyttäjä, ostaa  tärkkelyksensä ulkomailta.

Suomen Elintarviketurvallisuusvirasto on tehnyt yli miljoonan perunan aineistoon perustuvan tutkimuksen eri perunalajikkeiden  sekoittumisesta pellossa. Tutkimuksessa saatiin selville, että vieraan  perunalajin yksilöiden sijainti pellossa ei ole lainkaan riippuvainen etäisyydestä naapuripellosta. (TUOMISTO, J. 2006. Co-existence of GM  and non-GM potato varieties on Finnish potato farms – potential costs  and remedies. In: NJF seminar 379. Aspects of Growing Transgenic  Crops. 7-8 March, 2006. Denmark.) Peruna on myös suvuttomasti lisättävä kasvi, joten siitepölyn leviämistä ei tässä tapauksessa tarvitse edes ottaa huomioon. Näin ollen mikäli GM-perunalle ylipäätään halutaan määritellä suojakaista, olisi Ruotsin käyttämä kolme metriä hyvä lähtökohta.

Viite – Tieteen ja teknologian vihreät ry. vaatii, että tässäkin tapauksessa lain valmistelun on perustuttava saatavissa olevaan  tutkimustietoon. Asiaan liittyviin pelkoihin ja epätietoisuuteen tulee  vastata avoimella valmistelulla ja hyvällä tiedottamisella. “Lajien, lajikkeiden ja geenien leviäminen on kaikkieneliöiden yleinen ominaisuus, eikä geeniteknologia muuta tätä asiaa mitenkään”, korostaa Viitteen puheenjohtaja Tino Warinowski.

Lisätietoja:

Tino Warinowski
Puheenjohtaja, Viite – Tieteen ja teknologian vihreät ry.
040 5456 998
tino@iki.fi

http://www.viite.fi

2 kommenttia »

Kiistääkö Yleisradio ilmastonmuutoksen?

Kannanotot – 11. marraskuuta 2009

Ilmastonmuutos haastaa paitsi yhteiskunnan, myös median. Miten suhtautua erittäin monimutkaiseen ilmiöön, jolla on maailmanlaajuisia vaikutuksia? Toimittajan asettuminen erikoisasiantuntijaksi sekä pyrkimys kumota tuhansien tieteellisesti pätevien artikkelien sisältö muutaman tieteeseen väistämättä kuuluvan vastavirtatutkijan ja -tutkimuksen avulla ei ole oikea tapa vaan johtaa salaiittoteorioiden ja huuhaan suosimiseen.

Viite – Tieteen ja teknologian vihreät ry katsoo, että YLEn MOT-dokumentissa “Ilmastokatastrofi peruutettu” 9.11.2009 kello 20 TV1:ssä esitetyt virheelliset ja puutteelliset väitteet loukkaavat seuraavia Julkisen sanan neuvoston journalistin ohjeita:

Kohta 8: “Journalistin on pyrittävä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.”

Kohta 12: “Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.”

Kohta 15: “Otsikoille, ingresseille, kansi- ja kuvateksteille, myyntijulisteille ja muille esittelyille on löydyttävä sisällöstä kate.”

Ohjelmassa esitettiin väitteitä, jotka perustuvat hyvin niukkaan materiaaliin. Esimerkiksi “jääkiekkomailakuvaajan” uusimpiin, monia eri lähteitä yhdisteleviin versioihin ei viitattu mitenkään. Keskittyminen muutaman puuluston tai sedimenttinäytteen ominaisuuksien vertailuun on juuri sitä tarkoitushakuista vääristelyä, josta ohjelma syyttää muita.

Lisäksi ohjelmassa tehtiin muutaman viime vuoden lämpötiloihin ja pohjoisen Jäämeren jääoloihin perustuva johtopäätös, että ilmastonmuutos on pysähtynyt. Ilmasto määritellään kuitenkin yleisesti säätilan 30 vuoden keskiarvoksi eikä muutaman vuoden heilahteluista voi tehdä mitään päätelmiä. Jo ohjelman nimi “Ilmastokatastrofi
peruutettu” on virheellinen, sillä ohjelman sisällöstä ei voi tehdä tällaista johtopäätöstä.

Kyseessä oleva dokumentti perustuu käytännössä vain kahden tutkijan, Stephen McIntyren ja Richard Lindzenin, kritiikittömään esittelyyn. Ohjelmassa ei millään lailla asetettu kyseenalaiseksi näiden tutkijoiden tiedeyhteisön valtavirrasta poikkeavia mielipiteitä.

Maailmalta löytyy asiantuntijoita kaikkiin journalistisiin tarpeisiin, esimerkiksi todistamaan ufosieppausten ja illuminaattien maailmanhallituksen olemassaolo tai rotusyrjinnästä luopumisesta johtuva yhteiskunnallinen rappio. Viite kysyykin, onko Yle valmis takaamaan vastaavasti kritiikitöntä media-aikaa myös näille toisinajattelijoille?

Viite – Tieteen ja teknologian vihreät ry toivoo yhteisesti rahoitettavalta Yleisradiolta näkemystä, mikä sen rooli on ilmastonmuutoksen torjumisessa ja siihen varautumisessa. Onko Yleisradion näkemys, että valheellisten tietojen levittäminen ilmastonmuutoksesta kuuluu yhtiön toimenkuvaan?

1 kommentti »

Viite vastaa Heli Järviselle: verkkoyhteyden katkaisu ei ratkaise piratismiongelmaa

Kannanotot – 26. lokakuuta 2009

Tieteen ja teknologian vihreät Heli Järviselle: verkkoyhteyden katkaisu ei ratkaise piratismiongelmaa

Viite – Tieteen ja teknologian vihreät ry suhtautuu kriittisesti Vihreiden naisten puheenjohtaja, kansanedustaja Heli Järvisen (vihr.) tekijänoikeuspoliittisiin näkemyksiin.

23.10.2009 päivätyssä blogimerkinnässään (http://www.vihreat.fi/node/4575) Järvinen esittää, että “viime kädessä [piratismiin syyllistyneeltä] nettiyhteyden voi myös katkaista, jos laiton toiminta ei lopu”. Tieteen ja teknologian vihreiden mielestä verkkoyhteyksien katkaiseminen ei ratkaise piratismiongelmaa, vaan on erittäin ongelmallista muun muassa kansalaisten perusoikeuksien kannalta. Samaa mieltä Tieteen ja teknologian vihreiden kanssa ovat muun muassa Euroopan vihreät[1].

- Yhteys Internetiin on yhä useammalle välttämättömyys esimerkiksi opiskelu- tai työasioiden hoitamiseen. Yhteyden katkaisu ei ratkaise piratismiongelmaa, vaan hankaloittaa tarpeettomasti jokapäiväistä elämää, jopa kansalaisten perusoikeuksia. Verkkoyhteyden katkaisulla uhkailu ei ole vihreää, kansalaisoikeuksia kunnioittavaa politiikkaa – emmehän vaadi sähköjenkään katkaisemista rikoksiin syyllistyneiltä, huomauttaa Tieteen ja teknologian vihreiden varapuheenjohtaja Jani Moliis.

Tieteen ja teknologian vihreät suhtautuu kriittisesti myös Järvisen esitykseen siitä, että niin sanottu hyvitysmaksu voidaan laajentaa muun muassa matkapuhelimiin. Yhdistyksen mielestä koko hyvitysmaksujärjestelmä saattaa olla aikansa elänyt, ja sen korvaamista jollakin muulla, paremmin tähän aikaan sopivalla järjestelmällä, esimerkiksi veroperustaisella mallilla, tulee harkita.

Viite huomauttaa myös Järviselle, että verkossa toimivassa musiikkipalvelu Spotifyssa ei ole mitään laitonta. Palvelu on tehnyt sopimuksia lukuisten levy-yhtiöiden kanssa, ja se maksaa oikeuksien haltijoille sopimusten mukaisia korvauksia.

- Spotify on hyvä esimerkki uuden ajan palvelusta, josta hyötyvät niin tekijät kuin kuluttajatkin. Palvelu on kuluttajille helppo ja monipuolinen, ja levy-yhtiöille se saattaa olla pitkällä tähtäimellä jopa pelastus, arvioi Moliis.

Tieteen ja teknologian vihreät kiittää kansanedustaja Järvistä tekijänoikeuspoliittisen keskustelun avaamisesta.

- Järvisen keskustelunavaus osoittaa selvästi, että näistä asioista ei ole keskusteltu vihreissä tarpeeksi. On siksi hyvä, että Järvisen puheenvuoro heikkouksineenkin herätti keskustelua. Onneksi vihreissä on keskustelun puute huomattu ja ryhdytty valmistautumaan uusien tietoyhteiskunta- ja tekijänoikeuspoliittisten asiakirjojen, esimerkiksi uuden tietoyhteiskuntapoliittisen ohjelman valmisteluun, kiittää Moliis.

Lähteet:
[1] http://www.greens-efa.org/cms/pressreleases/dok/303/303777.internet_copyright@en.htm

1 kommentti »

Metallityöväen liitto ja Teknologiateollisuus ry johtavat kansalaisia harhaan

Kannanotot – 20. lokakuuta 2009

Metallityöväen Liitto ja Teknologiateollisuus ry on perustaneet “Hyvinvointitehdas” -nettisivuston (1).  Sivustolla esitetään kaksi paikkaansapitämätöntä väitettä:

1. Energian käyttö on verranollinen hyvinvointiin
2. Tuulivoimalla ei voida pienentää kasvihuonekaasupäästöjä

Ensimmäinen väite ei ota huomioon sitä, että useimmat nykyisin suositeltavat energiasäästötavat lisäävät hyvinvointia, terveyttä ja ostovoimaa. Tällaisia ovat esimerkiksi talojen tehokkaampi eristäminen, työmatkapyöräily, energiatehokkaat kodinkoneet sekä  kotimaisen ruoan ja kasvisten suosiminen ravinnossa. Lisäksi energiansäästö on kaikkein tehokkain tapa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, sillä jokainen megawattitunti, jota ei tarvitse tuottaa, on silkkaa säästöä kansalaisille, kansantaloudelle ja teollisuudelle. (2)

Tuulivoiman hyödyttömyyttä sivusto perustelee sillä, että sen tuottaminen alentaa päästökaupassa päästöoikeuksien hintaa. Lisäksi  sivustolla väitetään, että tuulivoiman tarvitseman säätövoiman  tuottaminen hiilivoimalla kasvattaa kasvihuonekaasupäästöjä. Pitää paikkansa, että tuulivoiman lisääntyessä tarve käyttää fossiilisia polttoaineita pienenee, mikä alentaa päästöoikeusien hintaa. On kuitenkin itsestäänselvää, että samalla kasvihuonekaasupäästöt pienenevät. Mitä tulee säätövoimaan, ei “Hyvinvointitehdas” -sivusto ota lainkaan huomioon, että säätövoimana voidaan käyttää myös energian varastointia, aurinkoenergiaa, biomassaa, kaatopaikkakaasua, aalto- ja vuorovesivoimaa ja vanhaa vesivoimaa. Lisäksi tulevaisuudessa voimme ratkaisevasti pienentää säätövoiman tarvetta rakentamalla kansainvälisen tasavirtateknologiaan perustuvan runkosähköverkon, eli niin sanotun super gridin (3).

“Hyvinvointitehdas” on valitettava esimerkki itsekkyydestä vaatiessaan irvokkaasti YK:n ihmisoikeuksien julistukseen vedoten oikeutta sellaiseen energiankäyttöön, johon valtaosalla maailman ihmisiä ei ole mahdollisuuksia. Sivusto esittää valheellisia väitteitä uusiutuvasta energiasta, eikä ota lainkaan huomioon vanhanaikaisten energiantuotantomuotojen maailmaanlaajuisia haittoja.

Viite – Tieteen ja teknologian vihreät ry vaatii, että Metallityöväen Liitto ja Teknologiateollisuus ry pidättäytyisivät tosiasioissa puhuttaessa Suomen ja maailman tulevista energiaratkaisuista.

VIITTEET:

(1) http://www.hyvinvointitehdas.fi/
(2) http://www.energiansaastoviikko.fi/
(3) http://www.newscientist.com/blogs/shortsharpscience/2008/12/plans-for-a-super-grid-across.html

Kuva: J.J. Verhoef. Lisenssi: CC

Ei kommentteja »

Viite vaatii faktoja päätöksenteon pohjaksi

Kannanotot – 30. marraskuuta 2008

Tiedote‭ ‬-‭ ‬heti‭ ‬julkaistavissa

Poliitikoilta vaadittiin ennen valtiotieteen,‭ ‬oikeustieteen ja taloustieteen osaamista.‭ ‬Nykyään‭ ‬listaan on lisättävä myös luonnontiede.‭ Vihreät ovat vastanneet tähän haasteeseen perustamalla‭ “‬Viite‭ ‬-‭ ‬Tieteen ja tekniikan vihreät‭”‬-nimisen yhdistyksen.‭ ‬Kyseessä on‭ ‬lajissaan ensimmäinen poliittinen yhdistys Suomessa.

Viitteen perustava kokous pidettiin Helsingissä Vihreän liiton puoluetoimistolla‭ ‬29.11.2008.‭ ‬Perustavassa kokouksessa yhdistyksen jäseneksi liittyi‭ ‬19‭ ‬henkilöä,‭ ‬mukaanlukien kansanedustaja,‭ ‬Vihreän liiton varapuheenjohtaja Jyrki Kasvi ja kansanedustaja,‭ Valtioneuvoston ilmastopoliittinen asiantuntija Oras Tynkkynen.‭ ‬Tieteen ja tekniikan vihreiden tarkoitus on toimia asiantuntijajärjestönä puolueen alaisuudessa‭ ‬ja tukea päätöksentekijöitä asiantuntijuutta vaativissa päätöksissä.

Viite vaatii,‭ ‬että päätöksenteon on perustuttava tasokkaaseen ja tutkittuun tietoon,‭ ‬ei‭ ‬yksittäiseen‭ ‬ideologiaan,‭ ‬populismiin tai luulotteluun.‭ ‬Tiedon paras lähde ovat itsenäiset ja riippumattomat yliopistot ja muut tutkimuslaitokset.‭ ‬Esimerkiksi turvetta ei voi muuttaa ympäristöystävälliseksi polttoaineeksi poliittisella päätöksellä.

Tieteellinen tutkimus on parhaita työkaluja yhteiskunnan ja ympäristön hyvinvointia‭ ‬edistettäessä.‭ ‬Tämä ei kuitenkaan tarkoita vallan siirtämistä demokraattisesti valituilta toimielimiltä erilaisille asiantuntijajärjestöille.‭ ‬Viite‭ ‬edellyttää,‭ ‬että valitut päättäjät kuuntelevat sekä asiantuntijoita että kansalaisjärjestöjä.‭ ‬Viite haastaa keskustelemaan.‭ ‬Logiikka on viisauden alku,‭ ‬ei sen loppu.

Ei kommentteja »

Sivusto on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Rekisteröidy Kirjaudu sisään