Tieteiskirjailija näki nykyisyyteemme puoli vuosisataa sitten: ”Erehtymätön on Logoksen Viisaus”
Blogi – 17. toukokuuta 2012
Lapsuudessani ja nuoruudessani olivat suosittuja nimimerkki Osmo Ilmarin eli O. I. Lampisen (1927—1999) tieteiskirjat, joista viimeiseksi jäi v. 1959 julkaistu Planeetta Logos. Kun minulle muutamia kuukausia sitten tarjoutui mahdollisuus ostaa halvalla hyväkuntoinen kappale tuota vuosikymmenten takaista suosikkikirjaani, käytin tilaisuuden hyväkseni ja luin kirjan uudestaan. Varsin hyvin oli Planeetta Logos aikaa kestänyt, ja ymmärtääkseni erityisesti tämä Osmo Ilmarin kirja sai uutena myönteisen vastaanoton monilta aikalaisarvostelijoilta. Kirjan juonen tarkka selittäminen ei ole tässä paikallaan, ja verkosta löytyy kyllä sitäkin käsittelevää aineistoa; mainittakoon sen verran, että päähenkilö joutuu tulevaisuudessa onnettomuuteen, jossa hänen avaruusaluksensa tuhoutuu ja hän itse pelastuu planeetalle, jolla on ilmakehä ja Maata suuresti muistuttavaa elämää, ja jota valaisee suuri punainen aurinko. Kirjassa on haikeanonnellinen loppu, jota ennen sankari on muutamine tukijoineen nostattanut planeetalla vallankumouksen, jonka ansiosta sorrettuna ollut keltainen ihmisrotu nousee tasa-arvoiseksi planeettaa hallinneen mustan rodun rinnalle.
Kirjaa 60-luvulla lukiessani monet kirjailijan kuvaamista seikoista tuntuivat kaukaisilta ja utopistisilta, vaan eivätpä juuri mitkään tunnu enää! Kirjan tekstissä ei toki esiinny sellaisia sanoja kuin GPS, tekoäly, lähes kaikkialle ulottuva valvonta ja henkilökohtainen päätelaite eikä edes tietokonetta tai sen ajan termistön mukaan elektroni- tai sähköaivoja — mutta ilmiöinä ne kaikki saavat kuvauksensa. Musta rotu on kehittänyt teknisesti edistyneen sivilisaation, jossa jokaisen ihmisolennon eli siis (ennen vallankumousta) mustan rodun edustajan elämän tarkoituksena on kartuttaa Logoksen Viisautta, jota nimitystä käytetään valtavasta ”konehirviöstä”, joka on saanut alkunsa pelkästä tietovarannosta eli Logoksen Muistista, täydentynyt yhteiskuntajärjestyksen ja lain sisältävillä osilla ynnä lopuksi oikean ja väärän sekä sallitun ja kielletyn päättävästä Viisauden Ytimestä; toisinaan Logoksen Viisaus viittaa paitsi koneen sisältämään aineistoon ja itse koneeseen, myös Logoksen Viisaitten muodostamaan kollegioon, joka käyttää Viisauden Ydintä päätöksissään. Ihmiset on nimittäin jaettu tarkan hierarkkisesti arvoluokkiin, joita ovat kelpo, Jalo, Loistava, Ylhäisin (joita on 144) ja sitten yhteiskunnan huipulla olevat kaksitoista Viisasta (jotka kaikki muuten ovat miehiä). Jalot ja sitä ylempiarvoiset ovat kaikki otsavanteen kautta jatkuvassa yhteydessä Logoksen Viisauteen, mutta toisaalta heitä on kuolemanrangaistuksen uhalla kielletty ottamasta vannetta — eli henkilökohtaista päätelaitetta — päästään, jotta koneisto voisi samalla valvoa heitä. Vanne on metallinen ja sakarainen sekä Viisailla säkenöivän kirkas arvoaseman merkkinä. Sekin paljastuu, että hierarkian huipulla istuvilla Viisailla on ollut pääsy alemmilta salattuun tietoon esim. keltaisen rodun aikoinaan kehittämästä korkeasta sivistyksestä.
Oiva keksintö kirjoittajalta on ollut, että päähenkilön aivot poikkeavat kuitenkin planeetan asukkaitten aivoista sen verran, ettei Logoksen Viisaus pysty täysin lukemaan niitä, sekä se, ettei planeetalla tunnisteta niin ”alkeellista” asetta kuin käsikranaatti, jolla sankari pystyy sitten tuhoamaan Viisauden Ytimen, joka on kyllä kaksinkertaisesti varmistettu identtisin konein, mutta kaksoiskappaleet on ajattelemattomasti sijoitettu samaan kallioluolaan.
Tekniikan kehitys on toki tuottanut planeetalle monia hyviä asioita: katkennut nilkka pystytään parantamaan tuossa tuokiossa, kaikki tarvittava sähkö saadaan aurinkoenergiasta ja eliittiin päässeille, vaikkei toki koululaisille, opetetaan vaikka uusi kieli heidän nukkuessaan. Kehitys on kuitenkin edellyttänyt esimerkiksi väestönkasvun sääntelyä: Logoksen Viisaus määritteli, kuinka monta lasta missäkin kiertotähden osassa sai syntyä, ja koska koneen muistissa oli tiedot jokaisen esivanhemmista vuosituhanten ajalta, määrätietoinen rodunjalostus oli helppoa. Lapsetkaan eivät voineet riidellä leikkikentän nurkassa niin, ettei Logoksen Viisaus olisi tallentanut tilannetta. Järjestelmä perustui olennaiselta osaltaan alistamiseen ja suoranaiseen valheeseen, minkä ymmärtämiseen ja oivaltamiseen tarvittiin toiselta taivaankappaleelta tullutta muukalaista. Toisaalta Viisauden Ytimen tuhoutuminenkaan ei vielä ratkaissut tilannetta, sillä valvonnan pettäessä alkukantaiset vaistot ja vallanhalu nousivat esteittä esille; päähenkilöllä ystävineen oli kuitenkin onnea matkassa.
Planeetta Logos ei kenties ole suurta kirjallisuutta, mutta lukemisen arvoinen se on vieläkin. Romaanissa on myös sopivasti huumoria. Kaikkialle ulottuva tallentava valvonta on arkipäivän tosielämää vaikkapa Helsingin keskustassa ja vähän syrjemmälläkin — eikä kontrolli välttämättä luo turvallisuutta. Matkapuhelimen tai henkilökohtaisen tietokoneen yhteyden sulkeminen tai tällaisten laitteitten puuttuminen kokonaan ei ole rangaistavaa, mutta ne, joilla laitteita ei ole tai jotka eivät edes osaa käyttää niitä, ovat syrjäytymässä monista yhteiskunnan palveluista tai maksavat niistä enemmän. Osmo Ilmarin kirjan loppuluvussa planeetan laista poistetaan lausuma, jonka mukaan Logoksen Viisaus oli erehtymätön. Meidänkin on syytä miettiä erehtyväisyyttämme ja riippuvaisuuttamme tekniikasta.
Jari J. Marjanen
Viitteen hallituksen jäsen