Viite

 Viite – Tieteen ja teknologian vihreät ry valitsi 3.12. Tiedekeskus Heurekassa pidetyssä syyskokouksessaan Jyrki Kasvin puheenjohtajaksi vuodelle 2012. Kasvi on koulutukseltaan tekniikan tohtori ja työskentelee TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry:n tutkimus- ja kehittämisjohtajana.

Syyskokouksen aluksi Kasvi piti alustuspuheenvuoron avoimen tiedon ja vapaan datan merkityksestä avoimen yhteiskunnan ja talouden kehittymiskaaressa. Kasvi nosti puheessaan esille yritysmaailman viime vuosien suurimpien menestystarinoiden yhteiset tekijät – ilmaiset palvelut ja avoin data. Ilmaisten palveluiden tarjoaminen rohkaisee ihmisiä osallistumaan rohkeammin tiedon tuottamiseen, hyödyntämiseen ja jakamiseen, mikä puolestaan luo pohjaa uusille avointa tietoa ja dataa hyödyntäville palveluille ja yrityksille niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla.

Viitteen muiksi hallituksen jäseniksi valittiin Antti Kaakinen, Matti Kinnunen, Otso Kivekäs, Jari J. Marjanen, Jani Moliis, Henna Ruusu ja Jouni Siren.

Puhuja: Timo Lanki, ympäristöepidemologia -yksikön päällikkö, erikoistutkija, THL

Aika: Torstai 15.12.2011 klo 15-18

Paikka: Vihreiden puoluetoimisto, Fredrikinkatu 33, Helsinki

Tervetuloa Tieteen ja teknologian vihreiden (Viitteen) järjestämään kaupunkien ilmansaasteita käsittelevään tilaisuuteen. Puhujana Terveyden ja Hyvinvoinninlaitoksen erikoistutkija Timo Lanki, joka mm. valmistelee uutta ohjeistusta pienhiukkaspäästöjen ja melun huomioimisesta rakentamisessa ja kaupunkisuunnittelussa. Keskustelussa on tarkoitus käsitellä mm. pienhiukkaspäästöjen vaikutuksia ihmisten terveyteen.

Tervetuloa!

Lisätietoja:
Mikko Särelä
mikko.sarela@gmail.com
044 526 4556

Tieteen ja teknologian vihreät ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään lauantaina 3.12. klo 12.30 Tiedekeskus Heurekan tiloissa Vantaalla. Kokouksessa käsitellään sääntömääräisten syyskokousasioiden lisäksi yhdistyksen sääntöjen muuttaminen ja käydään lähetekeskustelu periaateohjelman uudistamisesta.

Aika: La 3.12. klo 12:30
Paikka: Tiedekeskus Heurekan ryhmätyötila C

Lämpimästi tervetuloa kaikki Viitteen jäsenet! Tarjoilujen mitoittamiseksi pyydetään ilmoittautumisia 1.12. mennessä taloudenhoitajalle (jjm@pcuf.fi).

Tarkempi aikataulu

11:30 lounas ja hallituksen kokous Café Einsteinissa
12:30 syyskokous ja Jyrki Kasvin alustus
n. 15-> tutustumme Heurekan näyttelyyn Tinon asiantuntevalla opastuksella

Lounaan hinta 12 euroa. Näyttelylippujen hinnat ovat 16,50/11,50 ja planetaarioelokuvan kera 21/14,50. Viite maksaa jäsentensä lipuista 6,50 euron osuuden. Itse kokoukseen pääsee toki osallistumaan ilman pääsylippua.

Heurekan osoite:

Tiedepuisto 1, Tikkurila, Vantaa. Kävelymatka noin 500 m Tikkurilan asemalta. (Pysäköintialue Kuninkaalantie 4, Vantaa)

Kaupunkien johtovirat jaetaan poliittisten ryhmien kesken, vaikka vain harva kuuluu puolueisiin. Esimerkiksi sosiaalidemokraatteja on vajaa prosentti suomalaisista, jonka vuoksi hyvin harva pätevä johtaja olisi voinut hakea Vantaan kaupunginjohtajaksi.

Hyvin harva lähtee edes hakemaan paikkaa, jonka tiedetään pedattavan etukäteen tiettyyn piiriin kuuluvalle. Jos pätevyys ei vaikuta, pätevän on turha hakea.

Poliittiset virkanimitykset saavat yhä enemmän kritiikkiä, ja MOT:n kyselyn mukaan useimmat kuntien henkilöstöjohtajat haluaisivatkin luopua poliittisista johtajista. Kaupunginjohtaja tarvitsee laajaa osaamista. Strateginen johtaminen, talousosaaminen ja monet muut ovat merkityksellisempiä kuin puoluepoliittinen kokemus. Hyvän kaupunginjohtajan tulee mm. luoda kannustavaa ja viihtyisää ilmapiiriä, joka vähentää sairaspoissaoloja, pidentää työuria ja parantaa työintoa. Työntekijöiden tulee voida hyvin, jotta kaupunki voi toimia hyvin. Johtajaksi tulisi valita pätevin.

Pätevyys ei tarkoita pelkästään soveltuvaa tutkintoa, vaan myös kokemusta. Menestys aiemmissa johtajatehtävissä on kaupungin kokoisessa organisaatiossa tärkeää.

Puolueet pitävät kuitenkin kiinni vanhasta vallastaan. Kun hyvin pieni herrakerho päättää johtajavalinnasta, kyse on lumedemokratiasta. Pahimmillaan valtuustolla on valita vain yhdestä puolueen asettamasta ehdokkaasta aivan kuin Neuvostoliitossa aikoinaan.

Haasteena vanhassa käytännössä on myös se, että puolueen nostama johtaja tekee johtajana ratkaisuja oman ryhmänsä toiveiden mukaan, mikä vaikuttaa ulkopuolisin silmin hyväveli -järjestelmältä.

Teoriassa lain mukaan syrjiminen poliittisin perustein on kielletty. Johtajanimityksiin on kuitenkin jäänyt lainvastainen kulttuuri, jossa jossa muilla kuin oikean puolueen hakijoilla ei ole mahdollisuuksia.

Saksalainen pormestarimalli on noussut keskusteluun yhä useammin. Mikäli kaupunginjohtajaa halutaan pitää poliittisena johtajana, olisi parempi, että sen valitsee kansa, ei vain muutaman henkilön porukka kunnan valtapuolueesta. Kansan valitsemalla pormestarilla olisi kansan luottamus.

Sirpa Siru Kauppinen
ympäristötekniikan M.Sc.

Eilen (maanantaina 7. marraskuuta) oli Kemikaalit kulutuksessa -kirjan julkistamistilaisuus, jossa kävin. Kemikaaleja kulutuksessa on vain 91-sivuinen kirjanen, joka on kuitenkin julkaistu osuvaan aikaan ja se käsittelee tärkeää aihetta. Julkistamistilaisuudessa pitivät puheenvuoron kirjan toimittaja ja esipuheen kirjoittaja Taru Anttonen Vihreästä Sivistysliitosta, Tutkitaanko kemikaaleja tarpeeksi -artikkelin laatija professori Leif Kronberg ja toimittaja Noora Shingler, jonka aiheena on Kemikaalipaasto parantaa elämänlaatua, joitten lisäksi puhui lyhyesti Anja Nystén, jonka käsialaa on Kemikaalit arjessamme – läsnä joka hetki.

Professori Kronbergin suullinen alustus kärsi hieman hänen huonosta suomentaidostaan, mutta hänen artikkelinsa on (kustannustoimittajan jäljiltäkö kieliasultaan?) kirjan parasta antia. Mielenkiintoinen oli hänen esittämänsä tieto (tai väite?) siitä, ettei meillä 50-luvulla syntyneillä ollut sikiöaikana eikä vastasyntyneinä veressä lainkaan(!) vierasaineita.

Sain kuulla Kronbergiltä vastauksena yleisökysymykseeni, ettei meillä Suomessa ole tämän vuoden alussa kuolleen Jyväskylän yliopiston professorin Jaakko Paasivirran jälkeen ollut hänen vertaistaan ympäristökemian tutkijaa. Paasivirta oli edellä aikaansa puhuessaan ilmastonmuutoksesta ja kirjoittaessaan ympäristökemian oppiaineistoa jo 1970-luvulla. Niin paljon voi siis ilmeisesti olla kiinni yhden ansioituneen tutkijan ja opettajan elämäntyöstä sekä toisaalta hänen poistumisestaan keskuudestamme. Yleisökeskustelulle oli varattu melko vähän aikaa, minkä lisäksi jouduin poistumaan kymmentä minuuttia ennen ilmoitettua päättymiskellonaikaa; ehdin kuitenkin muistuttaa, että jos jokin paljon puhutuista ja pahoista E-koodilisäaineista estää esim. vaarallisen homemyrkyn muodostumista elintarvikkeeseen, E-lisäaine on pienempi paha kuin sen estämä haitallinen seuraus.

Toimittaja Shinglerin kiinnostus aiheeseen tunnetaan Kemikaalicocktail-verkkosivusta, jolla on runsaasti lukijoita. Hän on koulutukseltaan mediatuottaja, mikä näkyy sekä hyvässä että huonossa: hänen kirjoituksensa on sujuva ja tavoittaa varmasti ns. suuren yleisön, mutta jos joku kirjoittaa suomenkielisessä tekstissä ”sodium laureth sulfate” -kosmetiikkakemikaalista, herää kysymys, onko hän koskaan kuullut ”sodiumin” olevan suomeksi natrium. Shinglerin kunniaksi on ehdottomasti mainittava hänen ymmärtävän, ettei luonnonmukainen ja luonnossa esiintyvä tarkoita välttämättä hyvää, suotavaa ja tavoiteltavaa, vaikka nykyisessä lisäainekeskustelussa tämä seikka unohdetaan usein. Parhaassa mahdollisessa maailmassa elintarvike tuotettaisiin aina lähellä ja syötäisiin pian, mutta tällaiseen ihannetilaan on harvalla mahdollisuus, joten lisäaineet ovat käytännössä välttämättömiä; niitten välttämiseen kirjasta saa kuitenkin hyviä neuvoja.

Kirjalla on kolme muutakin artikkelikirjoittajaa: europarlamentaarikko Satu Hassi, kasvinviljelyagronomi Mikko Rahtola ja professori emerita Terttu Vartiainen. Puutuin tässä vain niihin kirjoituksiin, joitten laatijat olivat läsnä julkistamistilaisuudessa ja joitten aiheista syntyi keskustelua.

Tietoa kirjasta on ViSiLi:n sivulla, ja PDF on ladattavissa täältä. Julkaisu on saanut ulkoasianministeriön EU-tiedotustukea. Tämäntyyppinen ohut julkaisu on pakostakin ”sillisalaattimainen”, mutta aihe on tärkeä, ja koska julkaisu on saatavissa verkosta ilmaiseksi, toivoisin viitteellisiltä kannanottoja sen artikkeleihin. Mieleen tuli, että Viitteen kannattaisi muistuttaa Vihreän verkoston edustajille, kuten juuri ViSiLi:n väelle, että yli 250 jäsenemme joukosta löytyy varmasti asiantuntemusta tällaisia julkaisuja kirjoittamaan ja kommentoimaan, eikä ehkä tarvitsisi mennä merta edemmäksi kalaan.

Jari J. Marjanen
Viitteen hallituksen jäsen

Viite on keväisten vaalien jälkeen kasvanut nopeasti. Voimakas kasvu on herättänyt ajatuksen aloittaa jäsenistöä yhdistävä paikallistoiminta Alaviitteen nimen alla.

Alaviite kokoontuu epäsäännöllisen säännöllisesti sekä keskustelemaan että myöhemmin myös erilaisten retkien merkeissä. Keskusteluilloissa jutellaan kevyen alustuksen jälkeen illan aiheesta. Keskustelun pohjalta voidaan toivottavasti tuoda uusia ajatuksia puolueen sisäiseen keskusteluun. Arkoja tai mielipide-eroja aiheuttavia aiheita ei tulla välttelemään. Alaviitteet ovat yksi keino saavuttaa Viitteen tavoite tuoda politiikkaan enemmän tieteen näkökulmaa.

Alaviite kokoontuu Helsingissä ensimmäisen kerran maanantaina 24.10. klo 18 ravintola Belgen (Kluuvikatu 5) kirjastossa. Illan aihe on vapaa tiede vai rahoittajan valta. Saako valtio suurimpana rahoittajana ohjata tutkimusaiheiden valintaa päätöksentekoa hyödyttävään suuntaan?

Sekä uudet että vanhat jäsenet tervetuloa keskustelemaan ja tutustumaan muihin viiteläisiin!

Ensin hävisivät ratikan rahastajat ja talkkarit, sitten työpaikalta vahtimestarit ja viimeisimmässä organisaatiouudistuksessa myös sihteerit. Osa töistä ulkoistettiin, osa niputettiin organisaatioon ”horisontaaliseksi palveluksi”, ja osan töistä saamme tehdä itse. Ja hyvä niin. Osaan minä itsekin bussilippuni ostaa ja leimata ja töissä kopiokonetta käyttää. Lähiöni huoltoyhtiö hoitaa pihan ja rapun suht hyvin, vaikka toisenlaisiakin kokemuksia on. Mutta kun töissä pitää 200-sivuinen raportti editoida tolkullisen näköiseksi tai kokousvieraita opastaa oikeisiin tiloihin, niin itku meinaa päästä kun ei ole ketään keneltä pyytää apua.

Avustavaa henkilökuntaa on vähennetty eikä se vähä mikä on jäljellä millään repeä kaikkeen. Oletus on, että kyllä tutkija osaa työnsä monipuolisesti eikä tarvitse juurikaan muiden apua. Ja kyllähän minä oppisinkin, mutta se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, joita minulla ei kerta kaikkiaan ole. Kun meiltä hävisi sihteeri, alkuun jupisin kun teippailin bussilippuja paperille skannattavaksi matkalaskuun. Enää en viitsi, ajattelen vain että kyllähän tässä palkka juoksee.

Ihmettelen vain sitä sanaa avustava. Minun näkökulmasta sihteerit, vahtimestarit ja siivoojat eivät varsinaisesti avusta minua millään tavalla vaan tekevät työtä, jota minä en yksinkertaisesti osaa. He ovat oman alansa asiantuntijoita joiden panos on tärkeä hyvän tuloksen saavuttamiseksi.

Metrot kulkevat jo ilman kuljettajaa ja jotkut hotellit toimivat ilman vastaanottotiskiä. Tulevaisuuden konttoritkin toimivat mainiosti ilman avustavaa henkilökuntaa sillä, edellisen kolumnistin vertauksia käyttääkseni, meissä kaikissa on ainesta olla paitsi virkamies ja opettaja, myös renki ja piika. Ensimmäinen töihin tulija voisi luoda lumet oven edestä. Jos käsipyyhkeiden puute häiritsee niin niitä voi kellarista hakea lisää ja viedä vessaan. Jos taulukon mahduttamien paperille ei onnistu, niin on vain yritettävä vähän lisää tai mentävä kuukauden päästä kurssille.

Iris Pasternack
työskentelee tutkijana THLssä

Automekaanikon tärkein työväline on tietokone. Metsäkoneen ohjaamo muistuttaa monimutkaisuudeltaan valtamerilaivan komentosiltaa. Sorvit ovat tietokoneohjattuja.

Työtapojen ja laitteiden jatkuva monimutkaistuminen luo uuden väliinputoajien luokan ihmisistä, joilla on vaikeuksia oppia monimutkaisten ja jatkuvasti uudistuvien tietojärjestelmien käyttöä. Tämä ryhmä ei suinkaan koostu kehitysvammaisista, alkoholisteista, rikoskierteeseen ajautuneista nuorista tai muista tavanomaisista syrjäytymisvaarassa olevista ryhmistä. Nyt puhutaan aivan tavallisista ihmisistä, jotka vain sattuvat ryhmittymään normaalien älykkyysosamäärien jakauman yhteen päähän.

Sata vuotta sitten tämä ihmisryhmä työllistyi helposti rengeiksi ja piioiksi. Ahkerimmista tuli opettajia ja virkamiehiä. Sata vuotta sitten virkamieheltä vaadittava tietomäärä kalpenee sen rinnalla, mitä nykyaikaisen ammattikoulun monilla linjoilla oppilaiden päähän ahdetaan. Ennen oli myös oletettavaa, että kun ihminen kerran oppi ammatissaan tarvittavat tiedot ja taidot, riittivät ne loppuiäksi. Nykyisin työpaikan organisaatio uudistuu kahden vuoden välein, tietojärjestelmät ja työvälineet neljän vuoden välein ja melkein jokainen joutuu opettelemaan uuden ammatin ainakin kerran elämässään.

Kehityksen jatkuessa tämä uusi väliinputoajien ryhmä kasvaa. Epäilemättä aikanaan tulee vastaan raja, jonka jälkeen järjestelmien ja käyttöliittymien monimutkaisuus ei voi enää lisääntyä, koska liian suuri osa väestöstä ei enää pysty omaksumaan niitä. Sama koskee monimutkaisuuden lisäksi myös muutoksen ja kehityksen nopeutta.

Kysymys onkin siitä, että miten suuri osa väestöstä on tässä vaiheessa suljettu vallitsevan elämänmenon ulkopuolelle? Onneksi näköpiirissä on tie ulos tästä ongelmasta. Esimerkiksi tekstinkäsittelyohjelmat ovat saavuttaneet sellaisen kehitystason, että niistä löytyvät yleensä kaikki ominaisuudet, joita tavallinen käyttäjä tarvitsee. Microsoft Word saattaa olla monelle käyttäjälle toivoton valikkojen viidakko, mutta ainakin jatkuva uusien omaksuttavien ominaisuuksien tulva on hellittänyt.

Toinen lohduttava piirre on, että käyttöliittymien helppouteen on alettu kiinnittää huomiota. Iso hatunnosto tästä kuuluu Steve Jobs -vainaalle. Tämän pitää näkyä enemmän myös koulutuspolitiikassa. Käyttöliittymäsuunnittelu ansaitsee oman laitoksensa yliopistolle, ja sen luonteva sijoituspaikka on Humanistinen tiedekunta. Sieltä valmistuville maistereille C++ voi hyvin olla hepreaa, mutta ihmisistä heidän tulee tietää paljon.

Tino Warinowski
Viitteen hallituksen jäsen

Yksi ajattelumaailmani monista ristiriidoista on, että pidän useimpien teknologioiden leviämistä pääsääntöisesti hyvänä ja tavoiteltavana asiana, mutta en ole valmis siitä maksamaan olemalla esimerkiksi kuluttajaelektroniikan varhainen käyttöönottaja, tai kannattamalla julkisten varojen satsaamista epävarmoihin uusiin teknologioihin. Joskus jopa pidän vähän hölmöinä niitä, jotka maksavat satoja tai tuhansia (tai satoja tuhansia) euroja jostakin, jonka saa vuoden päästä puoleen hintaan.

Ristiriita on tietysti siinä, että ilman näitä varhaisia käyttöönottajia, jotka maksavat “ylihintaa”, ei teknologian hinta laskisi lainkaan niin nopeasti kun se sitten tekee. Ja se, mikä tekee teknologian laajemman käyttöönoton mahdolliseksi, on juuri halvempi hinta. Kosketusnäytölliset puhelimet tuskin leviäisivät sitä tahtia kuin ne tällä hetkellä tekevät, elleivät iPhone-fanaatikot olisivat olleet valmiita maksamaan niistä melkoisia summia ($600 ensimmäisestä mallista vuonna 2007). Matkapuhelimet itsessään ovat vielä parempi esimerkki. Vastikään uutisoitiin, että matkapuhelinliittymien lukumäärä ylittää ensi vuonna maapallon väkiluvun, kun aivan tuoreessa muistissa on vielä ensimmäisten “raahattavien” puhelinten kymmenien tuhansien markkojen hinnat.

Suuri kiitos siis kaikille teille, jotka olette valmiita rahojanne tuhlaamaan yhteiseen hyvään hankkimalla itsellenne viimeisimmän rehvastelulaitteen!

Jani Moliis
Puheenjohtaja, Viite

PS. Viikonloppukevennykseksi yksi näkemys siitä, miten varallisuuden leviämiseen ylhäältä alas voi suhtautua. Jostakin syystä varallisuus ei tosiaan käyttäydy aivan samalla tavalla kuin teknologia.

Mooren lain mukaan transistorien määrä halvalla tuotettavissa mikropiireissä kaksinkertaistuu kahden vuoden välein. Tämä tarkoittaa yli 30-kertaista kasvua kymmenessä vuodessa, noin tuhatkertaista kasvua 20 vuodessa ja yli miljardikertaista kasvua ensimmäisistä mikropiireistä tähän päivään. Kasvu jatkuu edelleen ja heijastuu kaikkeen tekniikkaan, jossa mikropiirejä käytetään. Niinpä esimerkiksi tämän päivän älypuhelin vastaa suorituskyvyn, muistin määrän ja tallennustilan suhteen parinkymmenen vuoden takaista supertietokonetta.

Suuret määrälliset muutokset aiheuttavat laadullisia muutoksia, joita on liki mahdoton ennakoida. Nopeissa tietokoneissa nähtiin pitkään – datan tehokkaamman käsittelyn ohella – mahdollisuus ihmisiä nopeampaan, luotettavampaan ja täsmällisempään päätöksentekoon. Myös koneisiin liitetyt uhkakuvat pohjautuivat tähän: tietokoneiden pelättiin tekevän ihmiset tarpeettomiksi ja ehkä myös kaappaavan vallan. Älykkäät tietokoneet ovat edelleen miltei yhtä kaukana kuin 50 vuotta sitten, mutta moni muu asia on muuttunut.

Kehitys ei tuonutkaan meille sähköaivoja vaan tietoverkot, joissa valtava määrä tietoa ja kulttuuria on kenen tahansa saatavilla. Kylmän loogisen päätöksenteon sijasta käytämmekin tietokoneita viestintään, asiointiin ja yhteisöjen muodostamiseen. Uhkakuvatkin ovat muuttuneet: koneiden kapinan sijasta pelkäämme nyt yksityisyyden menettämistä ja omaa tietämättömyyttämme hyödyntäviä verkkorikollisia.

Yksilöiden ohella myöskään yhteiskunta ei ole pysynyt kehityksen vauhdissa. Tietoverkoissa tapahtuvaan viestintään suhtaudutaan vieläkin eri tavalla kuin perinteisiä välineitä käyttävään. Esimerkiksi verkkoyhteyksien tarjoajien katsotaan olevan suuremmassa vastuussa asiakkaidensa toiminnasta kuin postin kuljettamistaan lähetyksistä, eikä verkkoyhteyden katkaisemisessa rangaistukseksi rikoksesta nähdä vastaavia ongelmia kuin kiellossa lähettää ja vastaanottaa postia. Tekijänoikeuslaki taas pohjautuu edelleen oletukseen, että teoskappaleiden valmistaminen vaatii kalliita erikoisvälineitä ja sitä on siksi mahdollista rajoittaa.

Mooren laki vaikuttaa toki muuhunkin kuin tietotekniikkaan. Yksi tuoreimmista esimerkeistä on perimän kartoitus, jossa kehitys on viime vuosina ollut paljon Mooren lakia nopeampaa.

(Kuvat: National Human Genome Research Institute)

Vuonna 2003 valmistunut Human Genome Project käytti ihmisen perimän kartoittamiseen 13 vuotta ja 3 miljardia dollaria. Neljä vuotta myöhemmin vuonna 2007 James Watsonin perimä kartoitettiin parissa kuukaudessa ja alle miljoonalla dollarilla. Nyt tutkimusryhmille palveluitaan myyvät yritykset veloittavat ihmisen perimän kartoituksesta suurissa tilauksissa enää joitain tuhansia dollareita näytettä kohti, eikä aikaakaan yksittäisen näytteen kanssa kulu kuin pari viikkoa. Muutaman vuoden sisällä olisi taloudellisesti mahdollista kartoittaa jokaisen vastasyntyneen perimä rutiininomaisesti jo synnytyssairaalassa – jos vain tiedettäisiin, miksi niin kannattaa tehdä.

Yksilön perimän kartoittamisen odotetaan ennen kaikkea johtavan läpimurtoihin sairauksien ehkäisyssä ja hoidossa. Eniten esillä olevat uhkakuvat taas ovat kuin suoraan tieteiskirjallisuudesta. Kun yksilön perimä on helppo kartoittaa ja analysoida, pelätään sen johtavan geneettiseen syrjintään ja jopa rodunjalostukseen. Koneiden kapinaa vastaavan äärimmäisen uhkakuvan muodostavat biologiset täsmäaseet, jotka tarttuvat vain tiettyihin yksilöihin tai etnisiin ryhmiin. Vaan käykö tässäkin niin, että suurimmat mullistukset tapahtuvat aivan eri paikassa kuin odotetaan?

Luultavasti yhteiskunnallisten muutosten nopeus yllättää jälleen meidät kaikki. Jotta emme tällä kertaa tulisi yllätetyiksi yhtä pahasti housut kintuissa kuin tietoverkkojen kanssa kävi, olisi päättäjien syytä perehtyä genetiikkaan ja tarjota vastauksia kysymyksiin, jotka ovat edessä jo nyt.

Keskeisten poliitikkojen odotetaan raportoivan terveydentilastaan säännöllisesti. Monessa maassa presidentiksi pyrkivät tekevät niin jo ehdokkaaksi ryhtyessään. Tulisiko tämä periaate laajentaa myös alttiuteen sairastua erilaisiin perinnöllisiin sairauksiin? Onko äänestäjillä oikeus tietää, jos presidenttiehdokkaalla on huomattavasti kohonnut riski sairastua tautiin, joka saattaa vaikuttaa merkittävästi hänen kykyynsä suoriutua presidentin tehtävistä?

Jos äänestäjillä oletetaan olevan tuollainen oikeus suhteessa keskeisimpiin poliitikkoihin, onko vastaava oikeus myös yrityksillä suhteessa niiden johtajiin? Voidaanko geneettistä tietoa hyödyntää yrityksen muita avainhenkilöitä palkattaessa? Entä ylipäänsä rekrytointipäätöksiä tehtäessä? Onko vakuutusyhtiöillä oikeutta käyttää geneettistä tietoa riskiarvioita tehtäessä?

Yhteistä näille kysymyksille on, että yksilön perimä on samaan aikaan erittäin yksityistä ja erittäin julkista tietoa. Se kertoo paljon yksilön alttiuksista ja taipumuksista; sukulaissuhteista ja etnisistä taustoista; asioista, joita hän tuskin haluaa jakaa kenen tahansa kanssa. Toisaalta me kaikki jätämme perimäämme kaikkialle, missä liikumme, emmekä siksi voi määrätä, mitä muut geneettisellä tiedollamme tekevät. Lainsäätäjien tehtävä onkin määrittää, missä määrin meillä on oikeus yksityisyyteen perimämme suhteen ja missä rajoissa muut saavat sitä hyödyntää.

Jouni Sirén
Viitteen hallituksen jäsen ja tietojenkäsittelytieteen tutkija